Myös koirat hyötyvät osteopatiasta
Olen hyvin eläinrakas ja eläinten hyvinvointi on minulle hyvin tärkeää. Perheessäni on aina ollut lemmikkejä ja itselläni on ollut 2 koiraa. Olen siis kouluttautunut myös koirien osteopaattiseen hoitamiseen. Koirat tarvitsevat hoitoa ihan samalla tavalla kuin ihmisetkin. Koska koirien hermosto on hyvin herkkä ja mukautuva, niin yleensä hoitovasteetkin ovat varsin positiivisia.
Vahvuuteni koirien kanssa on rauhallisuus ja määrätietoisuus sekä ”kommunikointi” koiran kanssa.
Koiran osteopaattisessa hoitamisessa pätee samat lainalaisuudet kuin ihmisten hoitamisessa. Tavoitteena on vahvistaa koiran omaa elinvoimaa vaikuttamalla eri kudosten liikkuvuuteen, elastisuuteen ja yhteistoimintaan, verenkiertoon ja hermoviestintään. Osteopaatti hoitaa mm. koiran pehmytkudoksia, luita ja niveliä, selkärankaa ja hermostoa edistääkseen koiran toimintakykyä, liikkumista ja hyvinvointia.
Koira kannattaa tuoda osteopaatille esimerkiksi kun
- koira ontuu tai sen liikkuminen on heikentynyt tai muuttunut (esimerkiksi toispuoleisuus)
- koira ei suostu hyppäämään tai nouseminen esimerkiksi portaissa on vaikeutunut
- koiralla on selkä- tai nivelvaivoja (esimerkiksi nivelrikkoa)
- koiralla on ruoansulatusvaivoja
- koira toipuu leikkauksesta (leikkauksen jälkeinen kuntoutus) tai traumasta
Koiran voi myös tuoda hoitoon ilman, että koiralla on mitään varsinaista vaivaa. Ylläpitävä kehonhuolto, erityisesti aktiivisille harrastus-/kilpakoirille ja myös seniorikoirille, on erittäin tärkeää koiran toimintakyvyn ja vaivojen ennaltaehkäisyn kannalta.
Koiran hoito osteopaatin vastaanotolla
Osteopaattisessa hoidossa hoidan koiraa kevyesti, rauhallisesti ja koiraa kuunnellen. Koiraa EI PAKOTETA mihinkään. Hoitotilanne on rento ja rauhallinen, jotta se olisi karvakuonolle mahdollisimman miellyttävä kokemus. Tavoitteeni on, että hoidon jälkeen hoitotilasta poistuu onnellinen omistaja ja vielä onnellisempi koira.
Ennen hoitoon tuloa koira on syytä käyttää tarpeillaan. Älä myöskään syötä koiraa juuri ennen hoitoon tuloa.
Hoidon aluksi osteopaatti haastattelee omistajaa koiran tilasta ja terveydestä. Tämän jälkeen tutkin koiran liikkumista ja muutenkin annan koiran tutustua itseeni ja kosketukseeni. Itse hoitaminen kestää vaivasta ja tutkimisen tuloksesta riippuen yleensä noin 30 min. Yleensä annan aina myös omistajalle kotihoito-ohjeita. Hoidon jälkeen koira saattaa olla unelias ja janoinen. Se on täysin luonnollinen reaktio hoidon vaikutukseen.
Koiraosteopatian hinta
Koiraosteopatia 45min | 70€ (sis. ALV 25,5%) |