Kaikki alla olevat asiakaspalautteet on kerätty aidoista Google-arvosteluista.
⭐ ⭐ ⭐ ⭐ ⭐
Toin koirani osteopatiaan suosittelujen perusteella. Jo heti ensimmäisen hoidon jälkeen näin miten koirani selvästi piristyi ja liikkuminen muuttui paljon rennommaksi ja helpommaksi. Mikosta näkee miten paljon hän tykkää eläimistä.Mari⭐ ⭐ ⭐ ⭐ ⭐
Tykkään siitä, että Mikko sanoo suoraan ja avoimesti näkemyksensä ja selvästi haluaa, että asiakas itsekin ymmärtää mitä pitää tehdä. Ilmapiiri on aina tosi rento ja hyväntuulinen.Jutta 27 v urheilija⭐ ⭐ ⭐ ⭐ ⭐
Otti asiakkaan toiveet huomioon. Sai korjattua pitkäaikaisen vaivan jota lääkärit ei onnistuneet parantamaanLari 40 v⭐ ⭐ ⭐ ⭐ ⭐
Tykkään siitä, että Mikko selittää ja kertoo mitä tekee ja miksi. Ja myös se, että saan ohjeita ja neuvoja mitä voin itse tehdä asioiden eteen.Petri 30 v⭐ ⭐ ⭐ ⭐ ⭐
Hyvä palvelu, aika löytyi nopeasti näin ”kiireiselle” potilaalle. Asiantunteva tekijä ja sain myös hyviä kotihoito-ohjeita käyntien väliin.Emmi⭐ ⭐ ⭐ ⭐ ⭐
Ammattitaitoista, asiakkaan kokemusta arvostavaa ja yksilökeskeistä hoitoa. Suosittelen, olen saanut suuren avun omalle keholle ja mielelle!Janika
